Tieto lisää tuskaa, mutta lue silti: pari kirjavinkkiä ihan kaikille!

Olen huomannut, että tieto lisää tuskaa -sanonta pitää paikkansa. Tämä ajatuksissani pudistelen päätäni, kun eksyn bittiavaruuteen selailemaan ilmastonmuutosta käsittelevien artikkelien kommenttipalstoja ja törmään siellä kaikkiin niihin oman elämänsä klimatologeihin, jotka toitottavat, kuinka ilmasto on aina muuttunut ja tämähän on ihan luonnollista planeetan kiertokulkua. Nykyään nämä samat fraasit heitetään myös monimuotoisuuden heikkenemistä käsittelevien uutisten kommenttivirtaan. Rehellisesti sanottuna mua on alkanut oksettaa sanat 'luonnollinen' ja 'kiertokulku'. Eihän näillä tyypeillä voi olla mitään tuskaa luonnon tai ilmaston puolesta, kun ei ole sitä tietoakaan.

En tietenkään halua, että kaikki ihmiset vaipuvat synkkään ja pohjattomaan epätoivoon, en ole siellä, luojan kiitos, itsekään, mutta toivoisin ihmisten lukevan enemmän. Siis muutakin kuin puoluelehtisiä tai keltaisen media klikkiuutisia.

Tässä mielestäni pari varsin mainiota teosta, joilla pääsee heti ineen Suomen ja globaalin luonnon monimuotoisuuden tilaan sekä erästä parjattua suomalaista suurpetoa koskeviin seikkoihin. Toki näinä aikoina kaikkeen kannattaa suhtautua kriittisesti. En väitäkään, että nämä kirjat olisivat jonkinlainen yksi ainoa totuus maailmassa, mutta äärimmäisen hyviä ja puolueettomia ajatuksia niistä saa, jos tykkää ympäristö- ja susiasioista keskustella.

Juha Kauppisen Monimuotoisuus on viimeisin teos, jonka sain viimeisteltyä itse asiassa vasta myöhään eilen illalla. Tässä 2019 julkaistussa kirjassa käsitellään Suomen luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen johtavia syitä seitsemän suomalaisen uhanalaisen eläin- ja kasvikunnan edustajan kautta ja pyritään kenties etsimään ratkaisuja asioiden parantamiseksi.

Lukemiseen meni itsellä aikaa useita viikkoja, sillä sisältö oli mielestäni rankka. En kyennyt lukemaan kovin montaa sivua kerrallaan ilman, että olisin tullut kamalan surulliseksi ja myönnettäköön: vähän vihaiseksikin.

Elizabeth Kolbertin Kuudes sukupuutto käsittelee samaa aihepiiriä kuin Monimuotoisuus, mutta vain globaalissa mittakaavassa. 

Jouni Tikkasen Lauma - 1880 lastensurmat ja susiviha Suomessa oli todella mielenkiintoinen teos. Siinä lähestyttiin tutkimustietoon ja vanhoihin lehtiartikkeleihin nojautuen noita surullisen kuuluisia lastensurmia 140 vuoden takaa, ja sitä, miten se on lietsonut, ja lietsoo edelleen, suomalaista susivihaa ja -pelkoa.

Tämä on kirja, jonka toivoisin kaikkien kynnelle kykenevien lukevan. En siksi, että se kumoaisi susivihaajien jyrkät mielipiteet susista niks naks vaan tai kasvattaisi sudenhalaajien määrätietoisuuden uusiin sfääreihin, ja voisin astella kehään jonkinlaisena väittelyn voittajana, vaan siksi, että se tarjoaa puolueettoman kuvan siitä, mitä tuolloin oikeastaan tapahtui ja miksi.

--

Itse tykkäsin näistä kirjoista kovasti, sillä ne pitivät kierossa otteessaan ihan alusta loppuun, vaikka se kuuluisa tuska alkoikin jo ensimmäisten sivujen aikana kumuta rinnassa kuin lähestyvä ukkosrintama. Tieto ei kuitenkaan lisää pelkkää tuskaa. Jollain salakavalalla tavalla se luo myös toivoa siitä, että jonain päivänä asiat olisivat paremmin.

Koska mitään parempaahan ei voida saavuttaa ennen kuin joku tietää jotain muutakin kuin sen, että kyseessä on vaan maapallon luonnollinen kiertokulku.